Galleria
Anna värien, liikkeen ja energian kuljettaa sinut oman intuitiosi ja mielikuvituksesi äärelle
Art by Anniina Anttila
Taiteessani olennaista on luoda sinulle kanava tuntea ja kokea. Taulut ovat kuin portteja johonkin sellaiseen, mikä koskettaa sinua syvemmällä tasolla.
Maalaan intuitiivisesti ja mielikuvituksellisesti
Se tarkoittaa, että maalaaminen tapahtuu kuin ohjauksessa. Intuitiivisena taiteilijana olen vastaanottava “kanava”, jonka kautta taidetta ilmestyy maalauspohjaan. Minulle maalaaminen on hyvin meditatiivista ja koen silloin olevani vahvasti yhteydessä korkeampiin voimiin. Luomisen hetkissä aika häviää ja energia on hyvin rakkaudellinen.
Tauluja ilman nimiä
Aiemmin olen antanut tauluilleni nimen. Intuitioni ohjasi minua kuitenkin menemään syvemmin taiteeni tarkoituksen äärelle, joka on rajatonta ja luo vastaanottajalle mahdollisuuden kokea taulun välittämää energiaa ja tunteita omalla tavallaan. Jos annan teoksille nimet, ne saattavat rajoittaa sinun omaa mielikuvitusta taulua katsellessasi. Siksi, saamani ohjauksen myötä, tauluillani ei ole nimeä ja myös aiemmin nimetyt tauluni on puhdistettu nimistä, jotta ne pääsevät toteuttamaan kauttani kanavoituneen taiteen syvempää tarkoitusta.
Taiteeni on ajatonta
Tauluihini en myöskään laita aikaa, jolloin teos on syntynyt. Taide kohtaa sinut aina tässä hetkessä ja sen välittämä energia on ajatonta, riippumatta siitä milloin taulu on maalattu.
Taiteeni tarina elää
Taiteeni on myös elänyt vuosien varrella ja jotkut tauluistani ovat kokeneet muutoksen sen myötä, kun minä taiteilijana olen vastaanottanut energiaa uudella tavalla. Jokaisella taululla on tarinan alku, jokin lähde miksi se on syntynyt. Tarinalla on kuitenkin aina jatkoa ja se tarina on jokaisella teoksella ainutlaatuinen. Taulu saattaa kokea muutoksia ollessaan pidempään minun, eli taiteilijan matkassa, ja tarinaan syntyy uusia alkuja tai muutoksia siinä kohtaa, kun taulu kulkeutuu taulun ostajan eli vastaanottajan elämään.
Eri aikakausien vaikutukset
Kuten muussakin elämässä, myös taiteilijuudessani on ollut ja tulee olemaan erilaisia aikakausia. Antaessani yritykselleni nimen LuovaSielu, tuntui myös oikealta käyttää siihen liittyvää taiteilijanimeä. Uudessa risteyskohdassa oli aika alkaa signeeraamaan taidetta omalla nimelläni.
Millä nimellä taulut on signeerattu?
Osa tauluistani on signeerattu taiteilijanimelläni, joko kirjainyhdistelmällä LS (kirjaimet päällekkäin) tai LuovaSielu art.
Uuden aikakauden tai muuntuneet teokset on signeerattu aart (Art by Anniina Anttila)
Kurkista taulujen maailmaan
Jokaisen taulun kohdalta pääset katsomaan kuvia, taulun syntyprosessia ja näkemään tarkemmat tiedot. Taulujen numerointi on ainoastaan yksilöintiä varten, eikä kerro esimerkiksi siitä missä järjestyksessä taulut ovat syntyneet.

