Luovat muistikirjat

Taidekansien välissä oleville sivuille voit antaa luovuudellesi vapauden kukoistaa

Palanen taidetta mukanasi

Muistikirjojen kansiin olen painattanut osia maalaamistani tauluista, joten nämä kirjat ovat kuin mukana kulkevia pieniä taideteoksia, joita ei kauppojen hyllyiltä löydy. Kannet kutsuvat luovuuden äärelle, on kyse sitten kirjoittamisesta, luonnoksista, hahmotelmista tai mistä vaan ajatuksenvirrasta.

Voit luoda kansien väliin jotain itsellesi merkityksellistä, taidekansien tuodessa tilaan väriä, kauneutta ja energiaa. Kirjan kannet toimivat inspiraation, ajatusten ja tunteiden herättäjänä.

Erilaiset taidekannet johdattavat eri asioiden äärelle

Minkälainen kansi sitten valita? Se mikä tässä hetkessä kutsuu ja vetää puoleensa. Taide puhuu ja viestittää ilman sanoja ja sama asia toteutuu näiden muistikirjojen kansien osalta.

Itselläni on aina useampi muistikirja käytössä. Yhteen kirjaan kirjoitan ajatuksiani ja teen itsereflektointia, toiseen luonnostelen ideoita ja suunnitelmia, kolmanteen omaan kehittymiseen liittyviä asioita ja neljänteen esimerkiksi hoidettavia tehtäviä. Valitsen kuhunkin tarkoitukseen kannet intuitiivisesti. Erilaiset kannet auttavat myös muistamaan mitä mihinkin on kirjoittanut tai luonnostellut.

Myyn muistikirjoja LuovaSielun tilassa Lahdessa ja Luomusten kaupassani.

kädessä luova muistikirja taidekansilla LuovaSielun tilassa Lahdessa
muistikirjoja taidekansilla pöydällä

Mihin käyttää muistikirjaa

❤︎‍ ‍itsereflektointiin (omat ajatukset ja tunteet)

❤︎‍ ‍luonnosteluun

❤︎‍ ‍suunnitteluun

❤︎‍ ‍päiväkirjana

❤︎‍ ‍ideoiden kirjaamiseen

❤︎‍ ‍muistiinpanojen tekemiseen

❤︎ mihin luovuutesi johdattaakaan

Käsin kirjoittaminen paperille avaa kanavan intuitioon

Vaikka nykymaailmassa meitä palvelee erilaiset laitteet ja sovellukset, joita paljon käytetään suunnitelmien ja muistiinpanojen tekemiseen, on paperille kirjoittaminen ja luonnostelu kuitenkin jotain erilaista ja ainutlaatuista. Käsin kirjoittaminen on hyvin meditatiivista ja silloin voi hiljentyä kuuntelemaan mitä intuitio paperille tuo. Siinä missä laite ja näppäimistö voi saada aikaan suorittamisen tunteen, käsin kirjoittaminen toimii juuri päinvastoin. Se rauhoittaa, selkeyttää ja avaa luovan tilan.

Muistikirja taidekansilla ohjaa luovuuden äärelle ilman rajoja

Muistikirjan sivuille voit kirjoittaa, tehdä itsereflektointia, piirtää, hahmotella, tehdä suunnitelmia tai luonnoksia ja tallettaa ideoita omalla persoonallisella tavallasi. Sinulla on täysi vapaus luoda kirjan sivuille sisältöä, ilman teknisiä rajoitteita. Kansissa oleva taide ohjaa intuition ja luovuuden yhdistämiseen ja tekee tilaa hiljentymiseen.

Kehon ja mielen syvä yhteys

Käsin kirjoittaminen yhdistää kehon, mielen ja luovan sielun. Kynän liike paperilla auttaa laskemaan kierroksia, selkeyttämään ajatuksia ja tuomaan vastaukset näkyväksi silloinkin, kun et vielä tiedä mitä olet etsimässä. Tätä voi kutsua intuitiiviseksi kirjoittamiseksi, kun tekstiä vaan alkaa tulla.

Kansissa oleva taide on painettu joidenkin taulujeni kohdista otetuista kuvista. Nämä muistikirjat on luotu johdattamaan sinut luovuuden ja intuition äärelle.

Muistikirjoja on saatavilla LuovaSielun tilasta tai niitä voi tilata Luomusten kaupasta. Mikäli haluat kerralla isomman määrän, olethan yhteydessä intuitionohjauksessa@luovasielu.com tai tule käymään, niin katson sinulle määräalennuksen.

Järjestätkö kursseja?

Monilla kursseilla kirjoitetaan muistiinpanoja ja se on tärkeä osa oppimista. Jos sinulla on kurssitoimintaa ja tunnet tärkeäksi lisätä kursseihin jonkin ainutlaatuisen elementin, kuten muistikirjan taidekansilla, on mahdollista toteuttaa toiveiden mukainen kirja.

Luova muistikirja taidekansilla jää varmasti kurssilaisten mieleen ja luo kursseillesi hyvän energian tunnelmaa.

Mikäli haluat jutella lisää, olethan yhteydessä:

intuitionohjauksessa@luovasielu.com /

050 440 8390

Tai tule käymään LuovaSielun tilassa, Paasikivenkatu 1, Lahti

Hyvä tietää

Muistikirjoja on mahdollista tilata aina sopiva määrä / kurssi. Jos tarve on useammalle kirjalle yhdellä kertaa, on mahdollisuus määräalennukseen.

Muistikirjojen taidekansien värimaailma on rajaton. Mitä haluat kansien välittävän?