Taidetta ja ohjausta Lahdessa

Taidetta ja ohjausta through Anniina, Lahdessa

INTUITION OHJAUKSESSA MAALATTUJA TAULUJA, OHJAUKSIA JA LUOMUKSIA

Intuitiivinen taiteilija Anniina Anttila LuovaSielun tilassa Lahdessa ja taustalla värikkäitä tauluja

Through Anniina Anttila

Intuitioni ja luovuuteni kautta syntyy taidetta, ohjauksia ja muita luomuksia. Siksi Through Anniina, ei titteleitä tai nimikkeitä.

Tarkoitukseni ja tehtäväni on taiteen ja ohjausten kautta johdattaa sinut tekemään siirtymä egon otteesta intuition ohjaukseen, kohtaamaan ajatuksesi ja tunteesi, sekä käsittelemään omia elämää rajoittavia uskomuksia ja toimintamalleja. Energiat ovat tärkeässä osassa niin taiteessa kuin ohjauksissakin.

Vuosien ajalta kokemusta kaikesta mitä toteutan

Tuohon aikaan mahtuu paljon aaltoliikettä. Voisin luetella tähän käytyjä ja käsiteltyjä elämän oppeja, kursseja, koulutuksia ja työkokemuksia. Voisin kertoa kuinka paljon olen aikaa käyttänyt ollakseni kohdassa, että voin toteuttaa ohjauksia muille, mutta en tee sitä. Jutellaan mielummin, koska se kertoo sinulle paljon enemmän minusta. Kuunnellen intuitiotasi tiedät, olenko sinulle oikea tyyppi toimimaan peilinäsi, jotta voit luoda syvemmän yhteyden itseesi.

Olen LuovaSielu ja toimin intuition ohjauksessa

Jos tulet käymään tilassa nimeltä LuovaSielu, tulet kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi. Tilaan luodun energian kautta ja osallistuessasi tilan tapahtumiin, intuitiosi ja luovuutesi vahvistuu. Läsnäolo tässä hetkessä on minulle tärkeää ja seurassani voit olla sellainen kuin juuri kyseisellä hetkellä tuntuu.

Mitä kauttani löydät

Tila nimeltä LuovaSielu Lahdessa Paasikivenkatu 1
intuitiivisesti maalattu taulu LuovaSielun tilassa Lahdessa
egosta intuitioon henkilökohtainen ohjaus Lahdessa
Luovat muistikirjat taidekansilla

Mitä tapahtuu juuri nyt LuovaSielun tilassa

Irtipäästämisen päiväretriitit käynnistyvät Lahdessa

LuovaSielun tilassa lauantaina 19.9.2026 järjestettävän irtipäästämisen päiväretriitin teemana menneisyys ja ihmissuhteet

Päästä irti vanhoista ihmissuhdesolmuista, kaunoista ja menneisyyden "miksi näin kävi" -tarinoista. Tämä 4 tunnin intuitiivinen lauantairetriitti on pysähtymisen paikka sinulle, joka haluat siirtyä egon ohjailemasta vatvomisesta oman intuition ja sisäisen rauhan äärelle.

Lauantaina 19.9.2026 klo 10.00–14.00

  • Paikka: LuovaSielun tila, Lahti

  • Ryhmäkoko: Max 6 henkilöä

  • Hinta: 89 € / hlö

TUTUSTU JA VARAA PAIKKASI

Maalaamisen leikkiä aikuisille maalausillat Lahdessa, LuovaSielun tilassa, Paasikivenkatu 1

Maalaamisen leikkiä aikuisille

Maalauskursseja Lahdessa syyskuussa 2026

Maalaamisen leikkiä aikuisille on kahden tunnin irtiotto, jonka aikana pääset tuulettamaan ajatuksia ja antamaan värien sekä mielikuvituksesi viedä. Se on hetki, jolloin saat vain keskittyä pitämään hauskaa yhdessä muiden samankaltaista hengähdystaukoa kaipaavien aikuisten kanssa.

Nämä järjestetään LuovaSielun tilassa, Paasikivenkatu 1, Lahti.

Neljä eri ajankohtaa:

To 3.9. klo 17.00-19.00

To 10.9. klo 17.00-19.00

To 17.9. klo 17.00-19.00

To 24.9. klo 17.00-19.00

Lue lisää ja ilmoittaudu maalauskurssille

Henkilökohtainen ohjaus

Egosta Intuitioon - henkilökohtainen syvällisempi ohjaus Lahdessa

Egosta Intuitioon, 5 kohtaamiskerran ohjaus, ei ole perinteistä coachausta tai tavoitteiden asettamista, vaan tarkoituksena on löytää syvempi yhteys itseesi tulemalla tietoiseksi oman egosi toimintarakenteisesta ja miten se vaikuttaa elämääsi, kuten ajatuksiisi, tunnetiloihisi ja päätöksiin, joita teet tai et tee. Tietoisuuden kasvattamisen lisäksi opit tunnistamaan, kuuntelemaan ja luottamaan intuitioosi sekä luomaan uutta vapautuneemmasta olemuksesta käsin.

Varaa itsellesi paikka ohjaukseen 3.9.2026 mennessä ja saat ohjauksen kokonaishinnasta 90 € alennusta. Kokonaishinta maksettavissa 1-5 erässä.

Lue lisää ja ota yhteyttä ohjauksen varaamisesta

Henkilökohtainen ohjaus ja valmennus Lahdessa egon otteesta intuition ohjaukseen