Miellyttäjästä Voimattareksi - Päivä Transformaatiolle
Jatkuva tarve miellyttää muita vie voimia ja siihen on aika tehdä muutos. Miellyttämiseen käytetty energia ohjataan jatkossa siihen, että sinusta tulee omassa voimassasi toimiva Voimatar. Siksi kutsun sinut mukaan tammikuussa järjestettävään Miellyttäjästä Voimattareksi transformaatio päivään.
Milloin ja missä?
Aika: lauantai 31.1.2026 klo 10.00 - 16.00 (6 h)
Paikka: Walimo, Vesijärvenkatu 25, 15140 Lahti
Kenelle päivä on tarkoitettu?
Sinulle, joka tunnistat itsessäsi voimakkaan muiden miellyttämisen tarpeen: Laitat jatkuvasti muiden tarpeet omiesi edelle. Rajojen asettaminen saattaa tuntua haasteelliselta tai et välttämättä edes tarkkaan osaa sanoa mitkä ne sinun rajat ovat. Kieltäytyminen muiden ehdotuksiin ja pyyntöihin voi tuntua vaikealta ja huomaat suostuvasi asioihin, joita et oikeasti haluaisi tehdä. Koet, että sinun tarvitsee jatkuvasti tehdä asioita muiden mieliksi, jotta tuntisit tulevasi hyväksytyksi. Saatat samalla pelätä, että jos teet sellaisia valintoja, mitkä eivät miellytä jotain toista, tulet hylätyksi.
Sinulle, joka haluat luopua miellyttäjän toimintatavoista ja käynnistää muutoksen voimattaren identiteettiin: Voimatar tuntee omat rajansa ja toimii niitä kunnioittaen. Hän arvostaa itseään ja pysyy omassa voimassaan, tehden omaa elämäänsä koskevia valintoja siten mikä itselleen tuntuu oikealta ja hyvältä, ei miellyttääkseen muita. Voimatar hyväksyy itsensä ilman, että tarvitsee siihen ulkopuolista vahvistusta tai tarvetta aloittaa miellyttämisen prosessia saadakseen hyväksyntää. Voimatar on oman elämänsä tärkein ihminen ja kohtelee itseään arvostaen. Hän osaa ottaa muut ihmiset huomioon, mutta ei sen kustannuksella, että rikkoisi omia rajojaan tai toimisi vastoin omaa hyvinvointiaan tai arvojaan.
Lyhyt kuvaus päivästä
Päivän alkupuoliskolla tutkitaan ensin miellyttäjää itsessä. Mistä tarve miellyttää ylipäänsä voi saada alkunsa ja miten se on sinun kohdallasi tapahtunut. On tärkeää tulla tietoiseksi siitä, mikä käynnistää tietynlaisen reaktion ja toimintatavan itsessä, jotta voi lähteä tekemään muutosta. Päivän toinen puolisko käytetään voimattaren identiteettiin, sen esille nostamiseen itsessä ja siirtymän vahvistamiseen.
Mitä tarkemmin tapahtuu?
Päivä muodostuu erilaisista osuuksista. Miellyttäjää ja Voimatarta käsitellään itsereflektoinnin workshopissa sekä maalaamalla omille kasvoille esille, miltä kumpikin noista identiteeteistä itsessä näyttää ja tuntuu. Tämä on hyvin voimakas yhdistelmä toteutusmenetelmiä muutoksen aikaansaamiseksi. Prosessi on jokaiselle osallistujalle henkilökohtainen, mutta on myös hyvin merkityksellistä jakaa päivä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat tekemässä samankaltaista muutosta. Opit päivän aikana myös mitkä ovat omat rajasi ja miten kommunikoida niistä muille.
On hyvä tietää, että päivän aikana sinulle voi tulla monenlaisia tunteita pintaan. Voi itkettää, naurattaa, ärsyttää tai jotain muuta. Mitään tunteita ei tarvitse hävetä tai pelätä vaan ne kohdataan lempeydellä. Käsiteltäväksi nousee ne asiat, jotka on valmiita tulemaan esille ja kohdatuksi. Tehtäväni ohjaajana on tukea jokaista osallistujaa heidän prosessissaan päivän aikana.
Mitä sisältyy hintaan?
Ohjaus
Itsereflektoinnin opas - Miellyttäjästä Voimattareksi (tämä on tärkeä väline myös päivän jälkeen)
Muistikirja taidekansilla
Kasvomaali -paletti (jokaiselle henkilökohtainen ja paletin saa päivän jälkeen mukaansa)
Lounas
Huomioitavaa kasvojen maalaamisesta
Päivän menetelmiin kuuluu olennaisena osana kasvojen maalaaminen. Sinulla ei tarvitse olla asiasta minkäänlaista kokemusta. Käsittelemme sen kautta tunteita, joten kyse ei ole mahdollisimman hienon maalauksen tekemisestä.
On hyvä tietää, että vaikka päivässä käytettävät kasvomaalit ovatkin laadukkaita, iholle tarkoitettuja maaleja, niin jos sinulla on kasvojen iholla jonkinlaista tulehdusta tai iho on rikki, en suosittele osallistumista.
Oman paikan varmistaminen 15.1.2026 mennessä
Paikan voi varmistaa ainoastaan hankkimalla sen, kun paikkoja vielä on saatavilla. Päivään voi osallistua enintään 10 henkilöä ja päivä toteutuu jos osallistujia on vähintään 6. Tutustuthan peruutusehtoihin huolella.
Osallistujille lähetetään käytännön ohjeita lähempänä päivän ajankohtaa.

Huom! Kun lisäät Miellyttäjästä Voimattareksi tapahtuman ostoskoriin, sinua pyydetään täyttämään osallistujan tiedot (nimi, sähköpostiosoite, puhelinnumero ja mahdollinen erityisruokavalio). Nämä tiedot tarvitaan yhteydenpitoon ja kurssin järjestämistä varten.